Asuntomarkkinat etenevät edelleen pääkaupunkiseutu- ja ydinaluevetoisesti. Lukuun ottamatta pääkaupunkiseutua ja Tampereen ydinaluetta monien kasvukeskustenkin vetovoima on häilynyt kevään aikana, ja alueiden eriytyminen näyttää jatkuvan. Koko maata kuvaavat keskimääräiset hinta- ja kauppatiedot kertovat kokonaisuudesta hyvin vaillinaisesti.
Asuntokauppoja on tehty jopa jonkin verran odotuksia enemmän johtuen hiljaisesta viime vuodesta, mutta tilanne on edelleen äärimmäisen herkkä. Vaalien jälkeen kuluttajien luottamus on pienestä kiinni, vaikkakin vahvistunut – ehkä sen vuoksi, että muutosta odotetaan nyt niin palavasti.
Hypon analyysi vallitsevasta markkinatilanteesta kohenee edelleen hieman +5,0 pisteeseen (+0,50 %). Talkoot talouden kääntämiseksi on aloitettu. Työllisyys- ja kasvusopimukselle saatiin jatkoa, erilaisia palkanalennus- ja työajanpidennyspuheita on pidetty.
Asuntorahoittajapankeille yhteiskuntatalkoot tarkoittavat haastetta oman toiminnan kehittämiseksi. Pankkisääntelyn ja kannattavan lainauksen rajoissa alan on syytä kehittää erilaisia ratkaisuja asiakkaidensa päätösten tueksi. Mikään ei pysy ennallaan, mutta velaksi elvyttämisen on loputtava. Lyhennysvapaat eivät ole innovaatio vaan pikemminkin hätähuuto.
Strategisen hallitusohjelman kirjausten lisäksi poliitikoilta on lupa odottaa selkeää ja vahvaa kantaa kaupungistumiskehityksen tukemiseen, sillä näkemyksellinen kaupunkipolitiikka huutaa poissaolollaan hallitusohjelmassa. Luontainen kaupungistumiskehitys ei katoa sillä, että sille käännetään selkä ja ollaan hipihiljaa. Pitää katsoa kiihkotta, millaista asumista me Suomeen tarvitsemme ja haluamme pitkällä aikavälillä. Katse on suunnattava vuodesta 2015 vuoteen 2030 ja vielä pidemmälle.
Lue koko asuntomarkkina-analyysi tästä linkistä.