Sp-Kodin toimitusjohtaja Antti Toivanen
Asuntojen hinnat olivat hivenen laskussa alkuvuonna, mutta nyt hintakehitys näyttää kääntyneen loivaan nousuun. Nousu on kuitenkin paikallista ja aluekohtaiset erot ovat isoja.
– Kasvukeskustojen ydinalueilla hinnat ovat pienessä nousussa, kun taas niiden lähialueilla hinnat ovat pysyneet suurin piirtein paikallaan. Muuttotappiopaikkakunnilla ja rakennemuutosalueilla hinnat ovat olleet pienessä laskussa, Sp-Kodin toimitusjohtaja Antti Toivanen sanoo.
Hintojen paikallaan junnaaminen on herättänyt keskustelun asuntojen hintojen romahtamisesta. Toivasen mukaan huoli on kuitenkin turha.
– Vaikka Suomessa eletään nyt pitkää taantumaa ja irtisanomisuutiset ovat arkipäivää, matala korkotaso pitää huolen, että ihmiset pystyvät huolehtimaan asunnoistaan. Pakkomyyntejä ei tule samalla tavalla kuin aikaisemmissa kriiseissä.
Kova vuokra-asuntojen kysyntä ja korkea vuokrataso ovat omiaan pitämään asuntojen hinnat vakaana.
– Asunnon omistaminen Suomessa on ollut lähestulkoon aina pitkällä aikavälillä kannattavaa. Pieni hintojen vaihtelu kuuluu markkinatalouteen, eikä sitä kannata säikähtää.