Edellytykset asuntokaupan vilkastumiselle ovat yhä olemassa

c1yyopuzs3oj4bxnyz2g

Asuntomarkkinoillamme ei ole näköpiirissä suuria muutoksia – suuntaan tai toiseen. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käytettyjen asuntojen kauppa on hiipunut vuodentakaisesta 2,9 prosenttia. Sp-Kodissa kauppamäärät ovat kevään aikana kääntyneet hienoiseen nousuun. Pelot globaalin talouden taantumasta eivät ole välittömästi toteutumassa. Vaikka talouskasvu hidastuu, on moni talouden uhkakuvista lieventynyt ja kuluttajien luottamus talouteen säilynyt suhteellisen vahvana.

– Vaikuttaa siltä, että riskit maailman taloutta uhkaavasta taantumasta ovat viime viikkoina vähentyneet. Kasvu hidastuu, se on selvä, mutta äkkijarrutusta ei ole näköpiirissä. Perusedellytykset asuntokaupalle ovat edelleen hyvällä mallilla, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala.

– Vuoden ensimmäistä kvartaalia voi pitää hieman odotettua myönteisempänä. Kiinan tilanne on ennustettua positiivisempi ja vakautumassa elvyttävän politiikan seurauksena. Myös USA:n ja Kiinan kauppasodassa on nähtävissä liennytyksen merkkejä, ja onhan sopimuksettoman Brexitinkin todennäköisyys nyt selvästi pienentynyt, toteaa Vesala.

– Loppuvuodesta oltiin myös aika varmoja, että Euroopan keskuspankki aloittaa koronnostot heti kesän jälkeen tulevana syksynä, mutta nyt jo tiedetään, ettei ennustettuja koronnostoja tulla toteuttamaan. Korot pysyvät matalalla vielä pitkään, ja näin ollen huolet rahapolitiikan osalta ovat vähentyneet, Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen jatkaa.

Uuden hallituksen aluepoliittiset päätökset vaikuttavat asuntomarkkinoihin

– Uskon, että kevään eduskuntavaaleillakin oli oma vaikutuksensa asuntomarkkinoihin. Nyt vaalit on käyty ja yleinen markkinajännitys helpottanut, Jukka Rantanen sanoo.

– Mitä nopeammin maa saa uuden hallituksen, sen parempi. Uskomme, että tulevana hallituskautena tehdään päätöksiä koskien varainsiirtoveron yhdenmukaistamista kiinteistö- ja asunto-osakekaupassa ja asuntolainan korkojen verovähennysoikeutta, toteaa Rantanen.

– Asuntomarkkinoihin vaikuttavat näiden lisäksi myös tulevat energiaveroratkaisut, yksityisautoiluun liittyvät verotuspäätökset sekä mahdollisten tietullien ja -maksujen käyttöönotto Helsingissä. Hallitus voi politiikallaan voimistaa polarisaatiota ja sen vaikutuksia entisestään sekä jarruttaa asuntokauppaa – tai päin vastoin elvyttää markkinoita esimerkiksi parantamalla julkisia kulkuyhteyksiä ja työn perässä liikkumisen, muuton ja etätyön edellytyksiä, pohtii Rantanen.

Asuntokaupan uudelle elpymiselle on mahdollisuuksia

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että taantuman sijaan selviämme suhdannekuopalla. Kasvun hidastumisesta huolimatta työllisyyden odotetaan pysyvän hyvänä ja jopa kohenevan. Ja kun kuluttajabarometrin mukaan kotitalouksien asunnonostoaikeet ovat trendinomaisesti hienokseltaan elpymässä, eikä korkotasoon ole odotettavissa nousua, asuntokaupan vilkastuminen on mahdollista, Vesala pohtii. – Toki uudiskohteita on valmistunut ja valmistumassa todella paljon. Niiden sulattelu vie asuntomarkkinoilta paljon energiaa, mikä voi jatkossakin vaikuttaa alentavasti myös käytettyjen asuntojen kauppamääriin.

– Kotitalouksien kannalta sillä ei ole niin suurta merkitystä, kasvaako talous vuodessa yksi, kaksi vai kolme prosenttia. Tärkeintä on, että työllisyysnäkymä säilyy hyvänä ja oman työpaikan säilymiseen voi luottaa, korostaa Jukka Rantanen.

– Tulevaisuuden ennustaminen on yhä haasteellisempaa tässä nopeasti muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa. Myös asuntomarkkinamme elää jatkuvassa muutoksessa ja reagoi yhä herkemmin sekä kansallisiin että globaaleihin taloudellisiin ja poliittisiin riskeihin ja muutoksiin, hän toteaa lopuksi.

Kaivopuiston Marmoripalatsille uusi omistaja

Senaatti 20150904  Marmoripalatsi, Helsinki

Tuomas_Uusheimo

Valtion kiinteistöomaisuudesta ja sen kehittämisestä vastaava Senaatti-kiinteistöt on myynyt Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevan suojellun Marmoripalatsin kotimaiselle kiinteistösijoitus ja -kehitysyhtiö HGR Property Partnersille. Vuodesta 2012 myynnissä olleeseen arvorakennukseen suunnitellaan asuntoja.

Eliel Saarisen suunnittelema Marmoripalatsi on valmistunut vuonna 1918. Yhteensä noin 1400-neliöinen rakennus sijaitsee Kaivopuiston lehmuskujan päässä osoitteessa Itäinen puistotie 1. Senaatti on etsinyt vuodesta 2012 lähtien arvorakennukselle ostajaa, joka pystyy investoimaan merkittävästi kiinteistön kunnostamiseen suojelunäkökohdat huomioiden. Kauppahinta on 6,6 miljoonaa euroa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että pitkä myyntiprosessi on saatu onnistuneesti päätökseen. Arvokas suojelukohde saa nyt osaavan omistajan, joka pystyy kunnostamaan rakennuksen ja antamaan sille sen arvoa kunnioittavan uuden elämän, toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä.

Marmoripalatsin ostanut HGR Property Partners on kotimainen kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö, joka on keskittynyt pääkaupunkiseudulla sijaitseviin kiinteistökohteisiin ja kehityshankkeisiin.
– Odotamme innolla, että pääsemme palauttamaan historiallisen Marmoripalatsin uuteen loistoonsa, toteaa HGR Property Partners Oy:n toimitusjohtaja Kari Helin.

Marmoripalatsi on alun perin suunniteltu asuinkäyttöön

Ruukinpatruuna August Keirkner rakennutti Marmoripalatsina ja Villa Keirknerina tunnetun huvilan Kaivopuiston laitaan eläkepäiviään varten. Pitkään sairastellut Keirkner kuoli ennen kuin talo ehti valmistua, joten uuteen taloon muutti hänen leskensä Lydia. Huvilan osti vuonna 1937 paperitehtailija Rudolf Walden, josta tuli talvisodan jälkeen Suomen puolustusministeri.

Waldenin kuoleman jälkeen vuonna 1946 valtio vuokrasi rakennuksen, ja se toimi vuosina 1947-48 käydyn asekätkentäoikeudenkäynnin näyttämönä. Rakennuksen havaittiin soveltuvan hyvin oikeuden istuntopaikaksi ja se päätettiin ostaa valtiolle vuonna 1949. Marmoripalatsi remontoitiin vasta perustetulle Helsingin hovioikeudelle, joka toimi talossa 1952-84. Sen jälkeen tilat olivat työtuomioistuimen käytössä maaliskuuhun 2012 saakka. Tilat ovat olleet käyttämättöminä vuodesta 2012.

Osana myyntiprosessia Senaatti on teettänyt Marmoripalatsista rakennushistoriaselvityksen, joka on ladattavissa Senaatin sivuilta http://www.senaatti.fi/app/uploads/2017/05/3160-2012_Schulman_Hki_Marmoripalatsi_RHS.pdf

Myyntiprosessin aikana Senaatti-kiinteistöt teetti kohteen käyttömahdollisuuksista visiosuunnitelmia, jotka sisälsivät kolme erilaista konseptia. Konseptit suunniteltiin ostoa harkitsevien asiakkaiden oman suunnittelun avuksi, eivätkä ne sido ostajaa. Suunnittelun taustatyötä tehtiin yhteistyössä mm. Museoviraston, ELY-keskuksen ja Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan kanssa. Visiosuunnitelmat antavat osviittaa siitä, mikä on suojelun ja rakentamisen näkökulmasta mahdollista.Lue lisää https://www.senaatti.fi/myynnissa/ajankohtaista/artikkeli/uusi-elama-marmoripalatsille-asunnoiksi-vai-galleriaksi/

L&T Korjausrakentaminen Oy Recover Nordic Groupin omistukseen

52966905_1376374889172183_3117195570179997696_o

Lassila & Tikanoja Oyj keskittää toimintojaan strategiansa mukaisiin ydinalueisiinsa. Osana tätä kehitystä L&T on päättänyt luopua L&T Korjausrakentaminen Oy:n omistuksesta. Vahinkosaneeraukseen ja korjausrakentamiseen keskittyvän tytäryhtiön uusi omistaja on Recover Nordic Group.

Kauppasopimus allekirjoitettiin 12.4.2019, ja kaupan viimeistelyyn liittyvät toimenpiteet saatetaan loppuun 30.4.2019. Yritys jatkaa toimintaansa järjestelyn jälkeen Recover Nordic Korjausrakentaminen Oy:n nimellä entisellä Y-tunnuksella.

Yrityskaupan jälkeen L&T Korjausrakentamisen asiakassuhteet ja palvelut jatkuvat asiakkaille entisellään sekä tuttujen yhteyshenkilöiden hoitamina. Yhteistyötä L&T Oyj:n kanssa jatketaan kaikissa yhteisissä asiakkuuksissa, ja yhteisesti toteutettuja palveluita kehitetään edelleen vahvasti kaikilla rintamilla.

”Yhtiömme saa nyt omistajan, joka haluaa entistä vahvemmin kehittää liiketoimintaamme ja olemassa olevia palveluitamme. Recover Nordic Group on pohjoismainen vahinkosaneerauksen ja korjausrakentamisen markkinajohtaja, ja yhdistymisemme seurauksena tulemme olemaan suurin palveluntarjoaja Suomessa valituilla palvelualueillamme. Lähdemme vahvistunein voimin sekä erittäin innostuneina yrityskaupan tuomista mahdollisuuksista kehittämään asiakkaidemme entistä parempaa palvelua ja yhteisiä toimintoja”, yhtiön johdossa jatkava Janne Vanhanen sanoo.

”Olemme yhteydessä asiakkaisiimme mahdollisimman pian ja kerromme lisää vahvistuneesta toiminnastamme”, Vanhanen lisää.

”Vahinkosaneeraus ja korjausrakentaminen ovat olleet hyvää liiketoimintaa, mutta niillä on rajoitetusti synergioita L&T:n muiden liiketoimintojen kanssa. Yhtiössä on paljon potentiaalia, ja on hienoa, että sille löytyi uusi omistaja, joka haluaa kehittää sen liiketoimintoja ja palveluita”, L&T:n Kiinteistöpalveluiden toimialajohtaja Tuomas Mäkipeska sanoo.

”Olemme seuranneet tyytyväisinä L&T Korjausrakentaminen Oy:n viimeaikaista kehitystä ja odotan innolla, että pääsemme yhdessä yhtiön johdon kanssa ja kehittämään palveluitamme täysin uudelle tasolle. Yrityskaupan myötä meistä tulee markkinajohtaja Suomessa, ja uskomme että L&T Korjausrakentaminen Oy on strategisesti täydellinen lisäys Suomen nykyisiin liiketoimintoihimme”, Recover Nordic Groupin toimitusjohtaja Bjørn Herlofsen sanoo.

L&T Korjausrakentamisen ja Recover Nordic Finlandin yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 45 miljoonaa euroa vuonna 2018. Yhtiöt työllistävät liki 350 henkilöä.

ICSC valitsi Ison Omenan parhaaksi isoksi kauppakeskushankkeeksi Euroopassa

a4608fb379865776_800x800ar

Kansainvälinen kauppakeskusyhdistys ICSC valitsi vuosittaisessa kilpailussaan Cityconin omistaman kauppakeskus Ison Omenan voittajaksi erittäin isojen kauppakeskusten laajennushankkeiden kilpailusarjassa. Muut tämän kategorian finalistit olivat Turkin Adanassa sijaitseva M1 Adana ja Iso-Britannian Sheffieldissä sijaitseva Meadowhall.

ICSC:n kilpailu on järjestetty vuodesta 1977 saakka ja Iso Omena on ensimmäinen suomalainen kauppakeskus, joka on voittanut kilpailun.

Kilpailusarjan voiton lisäksi ICSC myönsi Isolle Omenalle erillisen ReSource award -tunnustuspalkinnon. Sen perusteena on Isoa Omenan ja sen omistavan Cityconin pitkäaikainen sitoutuminen vastuullisuuteen kauppakeskuksen kehittämisessä.

Ainutlaatuinen kauppakeskuskonsepti

Ison Omenan laajennushanke valmistui kokonaisuudessaan keväällä 2017. Siellä on nyt vuokrattavaa pinta-alaa yli 100 000 neliömetriä, josta liiketilan osuus on 85 000 neliömetriä. Isosta Omenasta löytyy yli 200 erilaista liikettä ja palvelua, ja se sijoittuu Suomen suurimpien kauppakeskusten joukkoon.

Ison Omenan ankkurivuokralaisina ovat vahvojen erikoiskaupan brändien lisäksi erinomaiset päivittäistavarakaupat, monipuolinen ravintolamaailma M.E.E.T, erilaisia julkisia palveluita yhdistävä Espoon kaupungin palvelutori, elokuvateatteri ja Duudsonit Activity Park.

Kauppakeskuksen yhteydessä sijaitsee vilkas Matinkylän metroasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali. Viime vuonna Isossa Omenassa kävi 20 miljoonaa asiakasta. Kauppakeskuksen liiketilat ovat käytännössä kokonaan vuokratut.

”Iso Omena on Cityconin suurin kauppakeskus ja portfoliomme kruununjalokivi. Se edustaa näkemystämme siitä, mikä on menestyvän kauppakeskuksen konsepti 2020-luvulla. On mahtavaa, että myös ICSC noteerasi tämän ja palkitsi Ison Omenan voittajaksi kansainvälisessä kilpailussaan”, toteaa Sanna Yliniemi, Cityconin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja.