HUS-Kiinteistöt Oy:n historiikki ”25 vuotta häiriötöntä sairaalatoimintaa ” julkaistu sähköisenä

2016-01-08 15_44_07-publication.pdf - Nitro Reader 3

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan eli Hyksin liittohallitus päätti vuonna 1990 perustaa kuntainliiton kokonaan omistaman kiinteistöosakeyhtiön. Kiinteistö-HYKS Oy -nimellä toiminut yhtiö laajensi vähitellen toimintaansa rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon ja myös turvapalveluihin.

1980-luvun lopulla klinikoiden vastuulla aiemmin olleita tukitoimintoja ryhdyttiin laajamittaisesti eriyttämään itsenäisiksi, keskitetyiksi toimijoiksi, jotta sairaaloiden henkilökunta kykenisi keskittymään ydintoimintaan ja jotta resursseja pystyttäisiin kohdentamaan paremmin.

Keskiössä olivat erityisesti henkilöstöasunnot, jotka Hyksin liittohallituksen mukaan olivat nopeasti nousseet henkilöstö- ja työvoimapolitiikan avainkysymykseksi – tuolloin uskottiin vielä työvoimapulaan ja henkilöstöasunnoista oli niukkuutta. Hyksin liittohallitus päättikin vuonna 1990 perustaa kuntainliiton kokonaan omistaman kiinteistöosakeyhtiön.

Kiinteistö-HYKS Oy -nimellä toiminut yhtiö laajensi vähitellen toimintaansa rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon ja myös turvapalveluihin. Toiminta painottui aluksi Meilahden sairaala-alueelle. Keskittämisen kautta yhtiön vastuut vähitellen kasvoivat ja erityisesti HUS:n perustamisen, vuoden 2000 jälkeinen aika on merkinnyt yhtiölle voimakkaan kasvun aikakautta.

Vaikka yhtiön rakennuttamistoiminta on ollut laajaa, haasteista on selvitty erinomaisesti Suomen Rakennuslehti valitsi Meilahden kolmiosairaalan vuoden 2009 talonrakennusprojektiksi. Rakennusinsinöörien liitto palkitsi Meilahden potilastornin peruskorjaushankkeen 2015.

Kiinteistöjen ylläpidon ja korjaustoiminnan laatua ja hintaa vertaillaan jatkuvasti niin yksityisen sektorin kuin muiden yliopistosairaaloiden vastaaviin toimintoihin. Turvapalveluita on kehitetty muuttuneen ympäristön vaatimusten mukaisesti. HUS on vastuuttanut yhtiön toteuttamaan 200 uutta työsuhdeasuntoa huslaisille.

Tällä hetkellä HUS-Kiinteistöt Oy on alansa johtavin ja tunnustetuin osaamiskeskus maassamme. 25 vuoden aikana yhtiön toiminnan laajuus on muuttunut huomattavasti, johtuen monelta osin emoyhtiön – ensin Hyksin ja sittemmin HUS:n – kasvusta ja tukitoimintojen uudelleenjärjestelyistä.

Yhtiön toiminta on myös omistajan, HUS:n ja sen jäsenkuntien kannalta ollut menestyksekästä. Yhtiö on vuosittain palauttanut omistajalle toiminnan tehostamisesta syntyneet säästöt, esimerkiksi viime vuonna noin miljoona euroa.

Linkit

Linkki sähköiseen historiikkiin