UUSI HOTELLIKETJU AVAA SUOMEEN – RUBY HOTELS JULKISTAA ENSIMMÄISEN PROJEKTINSA HELSINGISSÄ YHTEISTYÖSSÄ ICON KIINTEISTÖRAHASTOJEN KANSSA

ext

Havainnekuva Mariankadulle avattavasta hotellista. (KUVA: RUBY HOTELS & ICON KIINTEISTÖRAHASTOT)

Müncheniläinen hotelliryhmä Ruby Hotels avaa ensimmäisen pohjoismaisen hotellinsa Helsingin keskustaan. Projekti toteutetaan yhteistyössä suomalaisen kiinteistökehittäjä ICON Kiinteistörahastojen kanssa. Suomen projektin allekirjoittaminen merkitsee Rubylle myös Pohjoismaiden markkinoille tuloa, joka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia Rubyn kaltaiselle nykyaikaiselle ja innovatiiviselle konseptille. Helsingin hotelli noudattaa ryhmän muiden hotellien tavoin Lean Luxyry -filosofiaa ja se on suunniteltu avattavaksi alkuvuodesta 2021. Hotelliryhmä on perustettu 2013 ja se operoi tällä hetkellä 6:tta eri hotellia.

Vahva sisääntulo Pohjoismaiden markkinoille

Rubyn kiinteistökumppanina toimii ICON Kiinteistörahastot, jolla on vaikuttava ansioluettelo Helsingin keskustasta.  Projekti on ainutlaatuinen, sillä se on Ruby-brändin ensimmäinen projekti Pohjoismaissa.

Vuonna 1885 rakennetusta Evert Lagerspetzin suunnittelemasta  pää- ja sivurakennuksesta koostuva historiallinen rakennuskompleksi (Mariankatu 23 ja Maneesikatu 7) majoittaa Suomen Ruby-hotellin, johon tulee yhteensä 142 vierashuonetta, 24/7 baari, aamiaistila, sisäpihan paviljonki ja ulkoterassi.

“Se on myös ensimmäinen hotellimme, josta löytyy sauna. Annoimme suomalaisen perinteen vakuuttaa meidät”, toteaa Rubyn perustaja ja toimitusjohtaja Michael Struck.

Korttelilla on pitkä ja rikas historia, sekä läheinen yhteys Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergiin. Itse rakennusten rikkaan historian lisäksi Kruununhaan kaupunginosa on yksi Helsingin vanhimpia. Kaupunginosasta löytyy monia historiallisesti tärkeitä rakennuksia, kuten Mariankadun toisessa päässä ja kauppatorin vieressä sijaitseva presidentinlinna.

Ruby Helsinki -rakennusprojekti on osa puolen korttelin (10 000 m²) kokoista kiinteistöprojektia, joka elävöittää lisäksi naapurustoa 50–60:lla rakenteilla olevalla korkealuokkaisella asunnolla yksiöistä aina suurempiin kattohuoneistoihin asti.

Ruby Hotels:

Toimitusjohtaja Michael Struckin perustama ja johtama müncheniläinen Ruby Group avaa uusia uria Lean Luxury -filosofiallaan. Karsitun organisaatiorakenteensa avulla ja perusasioihin keskittymällä Ruby kykenee luomaan nykyaikaisen ja huokeahintaisen version ylellisyydestä, joka sopii moderneille hinta- ja tyylitietoisille asiakkaille. Vuonna 2013 perustettu ryhmä operoi kuutta Ruby-hotellia, ja yhdeksän lisähotellia on joko rakenteilla tai rakentaminen on suunnitteluvaiheessa. Ruby laajentuu vuonna 2018 perustetun Ruby Asia -yhteishankkeen myötä myös Aasiaan. Hotelliketju on tämän lisäksi ryhtynyt Münchenissä ja Hampurissa vastikään tarjoamaan Ruby Works -tiloja: täysin varustettuja työ- ja luovia tiloja, jotka tarjoavat inspiroivia toimistoyhteisöjä.

Taloudellisesti vahvat kumppanit tukevat Rubyn laajentumista ja sen omistavat yhdessä Itävaltalainen Soravia Group, yksityinen sijoitusrahasto, sijoittaja Michael Hehn, saksalainen perheomisteinen toimisto ja toimitusjohtaja Michael Struck

KTI:n Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta 2014 -katsaus on julkaistu

KTI_Vastuullinen_kiinteistoliiketoiminta2014

Miksi kiinteistöliiketoiminnan vastuullisuus on tärkeää? Mitä kiinteistöalalla tehdään yhteiskuntavastuullisuuden edistämiseksi? Millaisia ovat alan edelläkävijäyritysten vastuullisuuden painopisteet?

Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta 2014 -katsaus keskittyy tarkastelemaan kiinteistöalan keskeisiä näkökulmia ja toimenpiteitä liiketoiminnan vastuullisuuden edistämisessä. Katsauksen tavoitteena on lisätä tietoa kiinteistöalan yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä sen taloudellisesta, sosiaalisesta ja ympäristövastuullisuudesta.

Katsauksen ovat mahdollistaneet: CapMan Real Estate Oy, Citycon Oyj, HYY Kiinteistöt, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy, Newsec Finland, Ovenia Oy, Puolustushallinnon rakennuslaitos, Rakli ry, SATO Oyj, Senaatti-kiinteistöt sekä VVO-yhtymä Oyj.

Katsauksen sähköinen versio on luettavissa KTI:n nettisivuilla(pdf).